Tuetaan paikallisia tuotteita ja yrittäjiä

Lapset ja nuoret päiväkodeissa ja kouluissa sekä vanhukset palvelukeskuksissa ja vanhainkodeissa ansaitsevat lähellä tuotettua suomalaista puhdasta ruokaa. Onkin tärkeää lisätä kotimaisten lähi- ja luomutuotteiden käyttöä julkisissa hankinnoissa.

Eduskunnan lähetekeskusteluun vastikään tuodun ruokaselonteon mukaan hankintalaki mahdollistaa esim. ruuan tuoreuden ja turvallisuuden korostamisen, mikä edesauttaa juuri kotimaisten elintarvikkeiden käyttöä. Leipomotuotteet voidaan toimittaa pakkaamattomina sekä perunat pestyinä ja kuorittuina. Marjat voi edellyttää olevan syötävissä ilman keittämistä.

Oulun kaupungin on hankinnoissaan tuettava enemmän paikallisia yrityksiä,  tuotteita ja palveluja. Hinnan lisäksi hankintojen kokonaisarviointiin tulee ottaa mukaan aluetalous-, ympäristö- ja työllisyysvaikutukset sekä laatu. Siksi Oulun hankintapoliittiseen ohjelmaan tulee saada kirjaus kotimaisten ja vastuullisesti tuotettujen elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden sekä palvelujen hankinnasta. Hankintamääritykset tulee olla sellaiset, että paikalliset tuottajat kykenevät kilpailemaan niistä tasavertaisesti.

Ostamalla paikallista lähiruokaa, käsityötuotteita, asiantuntijapalveluja yms. tuemme paikallisia yrittäjiä ja lähialueen työllisyyttä. Oulu voi niin hyvin, kuin sen asukkaat ja yritykset voivat. Ilman yrityksiä ei ole työtä, palvelutarjontaa eikä verotuloja. Aluetalous-, ympäristö- ja työllisyysvaikutukset huomioimalla voidaan edistää myös pitkäaikaistyöttömyyden ja nuorisotyöttömyyden vähentämistä sekä yritystoiminnan monipuolistumista.

Vastuu paikallisten tuotteiden ja palvelujen ostamisesta on myös kuntalaisilla. Reko-lähiruokaringin avulla kuntalainenkin voi ostaa ruokaa suoraan paikalliselta tuottajalta. Ostamalla paikallisilta pienyrittäjiltä tuotteita ja palveluita vahvistamme yhteisöllisyyttä ja näiden yritysten kannattavuutta. Viemällä ulkopaikkakuntalaisille tuliaiseksi paikallisia tuotteita tuomme Oulua ja oululaisuutta näkyväksi. Vastuu on meistä jokaisella!

P.S. Allekirjoitin sekä vastuullisuusmerkkien – Joutsenmerkki, EU-ympäristömerkki, Reilu kauppa ja Luomu – että Finnwatchin sitoumuksen ja sitoudun kuntapäättäjänä edistämään vastuullisten ja kestävien tuotteiden hankintaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *