Yksi tämän hetken kuumia yhteiskunnallisia kysymyksiä on keskustelu perhevapaiden uudistamisesta sekä lasten koti- ja päivähoidosta. Asia herättää paljon tunteita, koska se sisältää arvovalintoja. Ihmiset myös tarkastelevat asiaa eri näkökulmista. Yksi kannattaa laadukasta varhaiskasvatusta pienestä pitäen, toisen mielestä lapsen paras paikka on olla pitkään kotihoidossa. Kolmas pauhaa sukupuolten tasa-arvosta perheessä ja neljäs on huolissaan naisten asemasta työmarkkinoilla ja matalasta työllisyysasteesta. Poliitikkojen on löydettävä tasapaino näiden väliltä, eikä tehtävä ole helppo.
Minäkin olen huolissani siitä, että äitien pitkät kotiäitivuodet heikentävät naisten työmarkkinasemaa vaikuttamalla urakehitykseen, palkkaan ja eläkkeeseen. Naisten matala työllisyysaste puolestaan huonontaa hyvinvointivaltion toimivuutta. Yhteiskunnallinen perspektiivi on tärkeä pitää mielessä. Perheiden hyvinvointia tai äitien motivaatiota työntekoon ei kuitenkaan lisää se, että perheet pakotetaan ylhäältä päin toimimaan jollain tietyllä tavalla.
Perhevapaiden uudistamista tulisi ennen kaikkea tarkastella lapsen näkökulmasta. Uskon, että lasten parhaaksi on, että isät olisivat enemmän läsnä pienten lasten arjessa. Jo pelkkä lapsentahtinen imetys velvoittaa äidin viettämään tiiviisti aikaa vauvansa kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittaa vauvan täysimetystä 4-6 kuukauden ja osittaisimetystä 1 vuoden ikään asti, jolloin maito on lapsen pääasiallinen ravinto 1 vuoden ikään asti. Imetyksen sääntelyn tai lopettamisen tulee tapahtua lapsen ja äidin omista tarpeista käsin, ei työmarkkinoiden ja perhevapaajärjestelmien ehdoilla.
Kotihoidon tuen määrä tai päivähoitomaksun suuruus ei saisi olla peruste jäädä tai olla jäämättä kotiin hoitamaan lapsia. Pikemminkin pitäisi tarkastella koko sosiaaliturvamallia ja pyrkiä poistamaan kannustinloukkuja. Perusteen pitää tulla perheen omasta tilanteesta ja tahdosta, siitä minkä vanhemmat kokevat lapsen parhaaksi heidän perheessään.
Lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, mutta oikeus myös ainutlaatuiseen aikaan viettää ensimmäiset elinvuodet tiiviisti perheensä parissa. Vanhemmat usein toivovatkin, että nämä näkökulmat pystyttäisiin yhdistämään joustavasti. Perhevapaajärjestelmän näkökulmasta vastaus tähän toiveeseen nykyisellään on joustava hoitoraha, joka on kuitenkin todella alikäytetty (5,3 % kotihoidontukimenoista).
Joustoja tarvitaankin ennen kaikkea työmarkkinoille, jotta pienten lasten vanhemmilla on tosiasiallinen mahdollisuus tehdä osa-aikatyötä ruuhkavuosina ja olla osittain hoitovapaalla. Valitettavan usein osittaisella hoitovapaalla oleminen tarkoittaa sitä, että työtehtävät eivät muutu täysiaikaisesta työnteosta, mutta työhön käytetty aika ja palkka on pienempi. Riittämättömyyden tunne sekä töissä että kotona ei kannusta työntekoon eikä lisää perheiden hyvinvointia.
Perhevapaajärjestelmän tulee antaa molemmille vanhemmille enemmän mahdollisuuksia lapsen hoitoon sekä tukea paremmin pienen lapsen osa-aikaista kotihoitoa ja osa-aikaista varhaiskasvatusta. Kotihoidontuen joustavuus ja porrastaminen kannustaisivat vanhempia palaamaan työelämään edes osa-aikaisesti, mutta mahdollistaisi myös lasten kotihoidon. Minun mielestä paras perhevapaamalli on sellainen, jossa perheillä on mahdollisuus valita heille sopivin tapa ja malli joustaa perheen nopeastikin muuttuvan elämäntilanteen mukaan.