Mikä fiilis?

Ensinnäkin haluan lämpimästi kiittää kaikkia äänestäjiäni, jotka uskoivat minuun. Suuri kiitos! <3

Näin vuorokausi vaalien jälkeen päällimmäisenä tunteena on kuitenkin… Pettymys. Äänimääräni on minulle suuri pettymys. Tavoitteenani oli vähintäänkin tuplata edellisten vaalien äänimäärä. Tästä tavoitteesta jäin kauas, vaikka äänimäärä vähän kasvoikin. Pystyn nimeämään monia asioita, jotka olisin voinut tehdä paremmin, jotta äänimääräni olisi ollut korkeampi. Ne laitan itselleni muistiin.

Jo alkuasetelma oli haastava, kuten aiemmin kerroin blogissani. Aikaresurssit ihmisten pariin jalkautumiseen, pitkäjänteinen kampanjatyö ja riittävä tukiverkosto tuovat uskoakseni menestystä kuntavaaleissa. Minulla oli näissä kaikissa suuria puutteita. Harmittaa, että en pystynyt enempään. Harmittaa, että en ehtinyt suunnittelemaan kampanjaa huolella, enkä tekemään kaikkia asioita, mitä olisin voinut tehdä. Riittämättömyyden tunne oli kova koko kampanjan ajan.

Olo on myös ristiriitainen. Loppujen lopuksi tein paljon enemmän kuin mihin etukäteen ajattelin olevan mahdollisuuksia. Se mitä ehdin kampanjatyötä tekemään, oli mahtavaa. Kipinä, joka vajaa 10 vuotta sitten roihahti liekkiin lähtiessäni mukaan nuoriso- ja opiskelijapolitiikkaan, ja joka sittemmin hiljakseen alkoi sammua, syttyi jälleen hillittynä lepattavaksi liekiksi. Mutta se syttyi! Ilman sitä liekkiä en olisi täytellyt vaalikoneita yömyöhään, kirjoitellut blogia tyttären päiväunien aikaan tai raahautunut kuumeisena Rotuaarille kampanjoimaan. Sisulla ja sydämellä tein sen, mihin tällä kertaa pystyin.

Olen aina halunnut vaikuttaa itselleni tärkeisiin asioihin. Siksi lähdin aikoinaan mukaan politiikkaan ja siksi lähdin mukaan näihin vaaleihin. Kuntavaaleissa ei jaeta pelkästään valtuustopaikkoja, vaan kaikkia muitakin kunnallisia luottamustehtäviä. Viimeisimmän valtuustokauden sain toimia Oulun kaupungin tasa-arvotoimikunnan jäsenenä. Olisi ilo ja kunnia saada olla kehittämässä Oulun kaupunkia myös jatkossa, vähintäänkin sitten siellä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön puolella.

Tämä kuukauden kampanjarutistus oli huikea matka. Oli ilo tutustua monipuoliseen Keskustan ehdokasjoukkoon, jonka kanssa oli upea tsemppimeininki loppuun asti. Iso kiitos heille sekä Keskustan vaalitiimille Juhanille ja Mirjalle. On ollut inspiroivaa seurata ystävien ja kavereiden omaa kampanjointia ympäri Suomen ja olen todella iloinen teidän kaikkien omiin valtuustoihinne valituiksi tulleiden puolesta. Ja teitä on paljon!

Olen onnellinen, että vaalit ovat ohi ja voin omistautua taas paljon enemmän tyttäreni kanssa touhuamiseen. Hän on kuitenkin kaikkein tärkein <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *