Politiikka ja minä

Politiikassa minua kiehtoo paitsi halu vaikuttaa ympäristööni, myös halu oppia ihmisenä koko ajan uutta. Ihmisen hyvinvointi on minulle tärkeintä – ei yhteiskunnan rakenteiden tai talouden hyvinvointi. Mielestäni yhteiskunnan on tarkoitus antaa välineitä hyvään elämään, mutta ihminen on se, joka valitsee eri vaihtoehdoista ja ottaa vastuun valinnastaan. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja kohtuullisuus ovat minulle tärkeitä arvoja.

Niin ihmisenä kuin poliitikkona olen kuunteleva ja pohdiskeleva. Näen valtuutetun ihmisten edustajana, jonka on tarkoitus ajaa heidän etuaan ja siksi kuunnella mitä heillä on sanottavaa. Tämä ei tarkoita etteikö minulla olisi mielipiteitä, vaan muodostan mielipiteeni huomioimalla asian kaikki puolet pohtimalla asiaa monesta eri näkökulmasta. Olen sovitteleva ja kompromissihakuinen, valmis tekemään politiikka yhdessä kaikkien kanssa. Tärkeintä ei ole se, kuka keksi asian ensin, vaan että mahdollisimman moni on tyytyväinen lopputulokseen.

Erityisesti olen kiinnostunut sosiaali- ja terveyspolitiikasta sekä työelämän kehittämisestä. Vahvan opiskelijapoliittisen taustani ansiosta myös koulutus- ja sivistyspolitiikka on varsin tuttua. Luonnollisesti minulle läheisintä on nuorten ja opiskelijoiden elämänarki. Sukupuolten välinen tasa-arvo sekä lapsiperheiden asema ovat aina olleet sydäntäni lähellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *