Tasa-arvo ei ole valmis

Hyvää tasa-arvonpäivää!

Kansainvälisenä naisten päivänä Suomen hallitus kertoi ensimmäisenä maana maailmassa perustavansa kansainvälisen tasa-arvopalkinnon. Hurraa! Suomi näyttää loistavaa esimerkkiä valtiona, jossa kansainvälisesti vertaillen tasa-arvo on… No, jollain tasolla. Maamme naisilla on äänioikeus, naiset voivat omistaa asioita ja naisilla on mahdollisuus käydä töissä. Välillä tuntuu uskomattomalta havaita, että maailmalla tosiaan on valtioita, joissa naisilla ei ole näitä oikeuksia, vaan naisen asema on edelleen räikeästi ihmisarvoa loukkaava.

Totuus on, että Suomessakaan naiset ja miehet eivät kuitenkaan ole samalla viivalla. Tasa-arvon puolesta on paljon tehtävää ja perinteiset sukupuoliroolit ovat juurtuneet syvälle. Monet epätasa-arvoiset tilanteet ovat varsin arkisia asioita, joita ei tule huomanneeksi esimerkiksi siksi, että on niin tottunut niihin tai ei halua pahoittaa omaa mieltänsä.

Koulutuksen ja työelämän suhteen Suomi on maailman neljänneksi segregoitunein valtio. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa naiset hakeutuvat koulutukseen vahvasti naisvaltaisille aloille ja miehet miesvaltaisille aloille. Tämä näkyy luonnollisesti myös työelämässä. Myös raha liikkuu sinne missä on miehiä: talouteen, tekniikkaan ja teknologiaan. Naisvaltaisilta aloilta koulutuksesta sekä sosiaali- ja terveydenhuollosta leikataan koko ajan. Ei ole ihme, että naisilla on miehiä heikompi tulotaso läpi elämän. Sen lisäksi naisten toistuvasti esimerkiksi työelämässä ja politiikassa kohtaamia ilmiöitä ovat tytöttely ja huomiotta jättäminen. Voisi myös olettaa, että Suomessa naiset voivat kävellä kadulla vapaasti. Vai voivatko? Fyysisen koskemattomuuden häirintää tapahtuu poikkeuksetta kaupungin yöelämässä.

Mitä syvemmälle tasa-arvon syövereihin uppoutuu, sitä enemmän näkee asioita, joissa on parantamisen varaa. Jos ei tiedä, mitä on tasa-arvo, ei voi tiedostaa ja tunnistaa, että tasa-arvossa on jotain pielessä. Pahinta onkin tasa-arvo-ongelmille nauraminen ja niiden vähättely. Kyse on arjesta ja koko elämästä. Ja kyllä, varmasti myös miehet kohtaavat tasa-arvo-ongelmia. Todellinen tasa-arvo parantaakin niin naisten kuin miesten hyvinvointia. Niin kauan kuin joku tulee kertomaan, että tasa-arvo-ongelmia ei ole, niin kauan tasa-arvo tarvitsee puolestapuhujia. Tasa-arvo ei ole valmis!

P.S. Tänään alkoi valtakunnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntijakoulutus osana Tasa-arvoa aluekehitykseen (TASOVA) -projektia. Minulla on kunnia olla yksi koulutettavista ja odotan innolla pääseväni kehittämään Pohjois-Pohjanmaata tasa-arvoisemmaksi ja yhdenvertaisemmaksi maakunnaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *