Tulevien sukupolvien hyvinvointi etusijalle

Oulussa on nuorekas väestörakenne, mikä näyttää positiiviselta kaupungin tulevaisuuden kannalta. Esimerkiksi 90-luvun laman aikana lapsiperheiden ja nuorten palvelutarjontaa tosin karsittiin rankasti, mikä on kostautunut laajalla syrjäytymisellä, mielenterveysongelmilla ja työkyvyttömyydellä jo nuoressa iässä.

Erityisesti nuorisotyöttömyyttä pidetään korkeana riskinä syrjäytymiseen. Oulu onkin jo tiedostanut työttömyyden ja syrjäytymisen uhkatekijät, mutta käytännössä riittävästi ei ole tehty. Projekteista ja kokeiluista tulee tehdä pysyvä käytäntö. Nuorisotyöttömyys liittyy myös yleisemmin Oulun alueen korkeahkoon työttömyyteen sekä kapeahkoon elinkeinorakenteeseen. Oulusta tuleekin tehdä houkuttelevampi sijaintipaikka monipuolisemmalle yritystoiminnalle.

Syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia tulee auttaa löytämään oma paikkansa yhteiskunnassa tarjoamalla koulutusta ja työtä esimerkiksi työharjoittelun, työllistämissetelin ja projektien avulla sekä etsimällä sopivia harrastuksia ja sosiaalisia verkostoja esimerkiksi nuorisotilojen kautta. Erityisesti liikunnan merkitys tulee tunnustaa hyvinvointia parantavana tekijänä.

Vain harva nuori on kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Päättäjien on vaikea saada kosketuspintaa nuorten arkeen, mikäli nuoria ei ole politiikassa mukana. Nuoria tuleekin kannustaa yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen ja auttaa tunnistamaan omia vaikutusmahdollisuuksiaan itseään kiinnostaviin asioihin esimerkiksi harrastusryhmien, oppilaskuntien, nuorisovaltuuston sekä muiden vaikutuskanavien kautta. Nuorten kuunteleminen ei saa olla vain muodollista välittämistä.

Päätöksenteosta tuntuu toisinaan puuttuvan pitkäjänteisyys ja uskalletaan tehdä vain pikavoittojen kaltaisia ratkaisuja. Panostaminen lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin myös vaikeina taloudellisina aikoina antaa itsensä takaisin. Ennaltaehkäisevät palvelut ovat tilastoin ja tutkimuksin todettu ongelmien jälkikäteistä korjaamista edullisemmiksi. Ollaan siis rohkeita ja pitkäjänteisiä – panostetaan lapsiin ja nuoriin.

Kirjoitus julkaistu mm. Kalevassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *